Ahdistunut ei opi
En missään nimessä kiellä työelämän suuria muutoksia, mutta haluan esittää yhden kriittisen näkökulman jatkuvaan puheeseen niistä.
Joka ikisessä yleisötilaisuudessa ja seminaarissa kerrotaan, miten nykyinen työelämä ja tulevaisuuden työelämä tulee muuttumaan. Koulutus ei tule ikinä vastaamaan työelämän vaatimuksia. Nykynuori tulee vaihtamaan ammattiaan useasti eikä samalla koulutuksella pärjää. Työurat eivät ole yhtenäisiä vaan työntekijällä saattaa olla useita eri työnantajia - työ pirstaloituu. Tulevaisuuden työntekijän tulee olla multitalentti, joka osaa elää jatkuvassa epävarmuudessa.
Haluaisin hieman kyseenalaistaa tätä ajattelua tai ainakin lähestymistapaa - myös aiemmat sukupolvet ovat olleet suurten uudistusten pyörteissä. Esimerkiksi 70-luvulla valmistunut kaavoittaja käytti työuransa alussa harppia ja viivoitinta, ja eläköityessä tuttu työväline oli 3D-suunnitteluohjelma. 70-luvulla valmistunut lehtori opetettiin opettamaan ainekirjoitusta kaunolla, samainen opettaja kohtasi viimeisenä työvuotenaan sähköisen ylioppilaskokeen ja on onnistuneesti valmistanut opiskelijansa uuteen koetyyppiin.
Tuskin heidänkään koulutuksessaan aikoinaan käsiteltiin vaikkapa 3D:tä, mutta he saivat koulutuksessaan pohjan uuden oppimiselle. He tiesivät olevansa tulevaisuus ja he tiesivät tulevaisuutensa olevan parempaa kuin menneisyys. Esimerkiksi heidän koulutustasonsa oli hyvin usein parempi kuin heidän vanhempiensa. Koulutus oli avain turvattuun tulevaisuuteen. Koulutus ja optimismi antoivat pohjan elinikäiselle oppimiselle.
Nuoret on peloteltu ajattelemaan, että heillä on vastassaan jotakin ylitsepääsemätöntä. Osa pelkää jo peruskoulussa, ettei heidän panoksensa tule riittämään. He eivät riitä, he eivät kelpaa. Robotit tekevät tulevaisuuden työt. Kaikkihan tietää, mitä siitä seuraa. Stressiä ja itsetunto-ongelmia. Pelätään, ettei koulutuspaikkaa tai töitä löydy. Omia vahvuuksia ei tunnisteta eikä tulevaisuuden näkymiä ole.
Tulevaisuuden tutkija Risto Linturin mukaan koulutuksen tarjoajan ja opettajan tärkein tehtävä on toivon luominen. Ahdistunut ei opi. Tämä meinaa unohtua meiltä aikuisilta, joiden pitäisi ennemmin luoda toivoa ja uskoa omiin taitoihin, eikä pelotella työelämän vaatimuksilla ja tulevaisuuden muutoksilla. Muuten ollaan siinä tilanteessa, että opiskelijamme askartelevat arjen hallinnan taitojen äärellä. Miksi yrittää, kun ei rima on niin korkealla ja tuntuu saavuttamattomalta. Ahdistus lamaannuttaa.
Toki nuorille täytyy kertoa, mitä tiedämme ja mitä voimme arvella tulevaisuuden työelämän muutoksista. Muutokset kuitenkin pitäisi pyrkiä näkemään mahdollisuuksina eikä uhkina tai ylitsepääsemättöminä vaatimuksina. Keskeisinä taitoina nähdään usein esimerkiksi lähdekriittisyys ja vuorovaikutustaidot. Aika perusjuttuja siis. Ennenkin on selvitty, miksei tulevaisuudessakin. Tulevaisuuden Innovaatiot tarvitsevat luovuutta ja luovuus vaatii uskoa omaan osaamiseen. Ei tapeta sitä uhkakuvilla vaan ruokitaan mahdollisuuksilla ja positiivisilla visioilla.
Kolumni on julkaistu Iisalmen Sanomissa keväällä 2019.