Alussa oli Sana (Joh.1: 1.-3.)

Politiikan tutkija Johanna Vuorelman mukaan (SS 14.8.) yhteiskunnallinen keskustelu on kärjistynyt ja vaikeutunut. Myös piispa Jari Jolkkonen ottaa kantaa ajankohtaiseen aiheeseen: "Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan" (SS 16.8.2021). Samoin oma "case-tutkimus" kuntapolitiikassa vahvistaa näitä huomioita.

"Kompromissien tekeminen politiikassa muuttuu vaikeaksi, jos kilpakumppanit nähdään pahantahtoisina vihollisina, jotka pitää nujertaa tai joita on halveksuttava. Sanat piirtävät rajoja sille, mikä on mahdollista ja mikä ei", kirjoittaa Jussi Pulliainen vuoden takaisessa kolumnissaan Helsingin Sanomissa. Pulliainen jatkaa erittäin osuvasti: "Jos sanat alkavat tehdä kompromisseista mahdottomia, ollaan vaarallisella tiellä."

Vaikka olisi kuinka sovitteleva ja yhteistyökykyinen, voi olla vaikea tehdä yhteistyötä, jos kaveri ei souda samassa veneessä ja on katkonut airotkin.

Sananvapauskeskustelu on eri asia kuin keskustelu puhekulttuurista. Toivon, että me kaikki rohkenemme vaalia toisia arvostavaa keskustelukulttuuria. Se ei tarkoita sitä, että kenenkään sananvapautta rajoitettaisiin. Meistä jokainen pystynee ilmaisemaan ajatuksensa asiallisesti ja ilman ylimääräisiä sivalluksia. Vähintään voimme opetella sitä yksissä tuumin.

Kun keskustelukulttuuri ja käytöstavat ovat kunnossa, mahdollisimman moni saa tuotua oman mielipiteensä esiin. Kilpalaulannassa viisaampi yleensä hiljenee ja antaa periksi. En haluaisi kuitenkaan, että tilanteista päästäisiin eteenpäin periksi antamalla: ei ole oikein, että uhkailulla ja käsittämättömillä vaatimuksilla ratkaistaan yhteisiä asioita.

Politiikan uskottavuutta ei edistä yhtään, jos puhetapa on sellainen, että se kuulostaa epämiellyttävältä ja jopa pelottavalta. Kielentutkija Vesa Heikkisen mukaan politiikasta käytetään metaforista kieltä: puhutaan rintamalinjoista, valtataistelusta tai sitten politiikka kuvataan pelinä, urheiluna tai teatterina. Kielikuvat ovat vahvoja mielikuvien rakentajia. Mitä politiikasta kertoo, että se nähdään verisenä taisteluna? Heikkinen muistuttaa, että sana on aina valinta - voisimme valita sanamme toisinkin.

Tutustuin Jyväskylän yliopistossa tehtyyn Vilja Laaksosen pro graduun (2011). Laaksonen tutki eduskunnan kyselytunnilla käytävää poliittista keskustelua ja tuli johtopäätökseen, että puheenvuoroja pidettiin enemmän omalle puolueelle ja omalle kannattakunnalle. Kyselytuntiin juurtunut hallitus-oppositioasetelma ei anna tilaa aidolle vuorovaikutukselle eikä vaihtoehtojen vertaillemiselle ja pohtimiselle.

Jos keskustelu jumittuu vaalien aikaiseen poteroista huutelemiseen, on edessä pitkät ja alueen kehittämisen näkökulmasta hedelmättömät neljä vuotta. Netin keskustelupalstoilla asiaton suunsoitto on haudannut alleen asiallisen keskustelun. Emmehän anna niin tapahtua livenä käytävälle poliittiselle keskustelulle esimerkiksi kokouksissa ja palavereissa tai kirjoituksissa lehtien palstoilla?

Poliittisen keskustelukulttuurin muutoksesta ei voi syyttää vain heitä, jotka sanan säilää heiluttelevat ja tietoisesti retoriikkaansa koventavat. Vastuu on yhteinen. Hiljenemmekö vain koventuneen puheen edessä ja kauhistelemme, vai vaikutammeko itse aktiivisesti puuttumalla puheeseen?