Ihan harmiton tapaus

Kotipaikkakunnallani oli vuosia sitten eräs rouva, jota kutsuttiin Jymy-mummoksi. Olin äitini kanssa menossa autolla kauppaan, kun mummeli kohotti kätensä reippaaseen tervehdykseen ja kauhukseni äitini tervehti häntä takaisin. Kaksitoistavuotiaan ymmärtämykseni ei tähän vielä riittänyt, mutta kun myöhemmin sain ajokortin, olimme rouvan kanssa moikkailleet jo pitkän tovin.
Pohjois-Savon liiton Mieliteko-hankkeen yksi tavoite on tehdä 10 miljoonaa pientä mielenterveystekoa kymmenessä vuodessa. Tällaisia mielenterveystekoja ovat muun muassa tuntemattomalle hymyileminen, hyvän huomenen toivottaminen ja kadulla olevan roskan poimiminen lähimpään roskikseen. Tavoite on saavutettavissa ja jopa reilusti ylitettävissä, jos meistä jokainen päättää tehdä yhden mielenterveysteon joka päivä. Ja mikä parasta: näillä pienillä teoilla lisäämme omaa ja kanssaihmistemme mielenhyvinvointia.

Nuoremmat sukupolvet tervehtivät somessa huomaamattomasti painamalla milloin sydäntä, peukkua tai muuta hymiötä. Ehkäpä olisi syytä ihan naamatusten ottaa käyttöön myös hymy, käden heilautus ja jopa halaus, joka 2000-luvulla syntyneiltä sujuu jo luonnostaan, toisin kuin meiltä vähän vanhemmilta x- tai y-sukupolven edustajilta.
Toivottavasti Rautjärven kirkkopalo ei lisää epäluuloa ja pelkoja erilaisia, yksinäisiä ja erakoituneita kohtaan, vaan päinvastoin. Ja toivottavasti yhä useampi katsoisi silmiin, tervehtisi sitkeästi, vaikkei vastakaikua heti tulisikaan: pistäytyisi kylään, veisi joulukukan tai tuoreen leivän. Kylään ei tarvitse pakkaantua, tervehdys ovenraosta riittää. Ehkäpä joku kerta kutsu käy peremmällekin.

Ei pidä tuudittautua siihen, että harmiton tapaus pysyy aina harmittomana: yksinäisyydellä on merkittävä vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen, ja se saattaa johtaa jopa äärimmäisiin tekoihin, jos kukaan ei ole huomaamassa siirtymistä pimeälle puolelle. Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta.

Kolumni on julkaistu Iisalmen Sanomissa.