Populismin ydin on jako kahtia
Populististen puolueiden kannatus on kasvanut merkittävästi 1960-luvulta tähän päivään kaikkialla maailmassa. Alkuaan suurin kahtiajako liittyi herroihin ja ns. tavalliseen kansaan, ja Suomen mahdollisesti ensimmäisen populistin tunnetun sanonnan mukaan "herroja pittää aina eppäillä". Äänestäjiin vedottiin jo aikoja sitten kovasanaisella retoriikalla sekä eliitin ja kansan asettamisella voimakkaasti vastakkain.Yksi kesän tärppikirjojani on ollut Yannick Lahden ja Matti Mörttisen Populismin anatomia (2023), jonka mukaan populismia leimaa pyrkimys pitää yllä kahtiajakoja tai vähintään mielikuvia vastakkainasetteluista. Kirjoittajat ovat tutkineet populismia Suomessa ja muualla maailmassa ja huomanneet, että populismiin liittyy lähes aina samat nimittäjät: antielitismi, pro-kansa ja kansan määrittely, homogeenisyys ja pysyvän kriisin luominen.Herravihan kanssa pystyy hyvinkin elämään, mutta jos vastakkainasetteluun liittyy voimakas nationalismi ja katseet käännetään jotain toista ihmisryhmää kohtaan, ollaan jo huolestuttavalla puolella. Tästä on esimerkkejä niin menneiltä vuosilta kuin aivan lähimenneisyydestäkin. Irlantilaissyntyinen amerikkalainen Denis Kearney tapasi päättää puheensa sanoihin "Ja mitä tapahtuukaan, kiinalaisten on lähdettävä." Donald Trump puolestaan hyökkäsi muurihaaveineen voimakkaasti meksikolaisia vastaan.Lahden ja Mörttisen mukaan viime vuosina pohjoismaalaisten populistien asialistalle on noussut erityisesti islaminvastaisuus. Tanskalaisten esikuvien mukaisesti myös Suomessa islamikritiikki on otettu poliittiseksi aseeksi, samoin kuin on kopioitu ruotsidemokraattien puhe jengiväkivallasta.Populismin tutkija Ernesto Laclaun mukaan vastustettavaksi valitut ryhmät koostuvat useimmiten poliittisista luokista, taloudellisesta tai kulttuurisesta eliitistä mutta myös ulkomaalaisista, seksuaalivähemmistöistä, kansainvälisistä organisaatioista sekä yrityksistä ja mediasta. Oleellista on useiden muidenkin tutkijoiden tunnistamat käsitteet "me" ja "he", jotka ovat auttamatta vastakkain. Surullisinta on, että "me" on aina arvokkaampi ja parempi kuin "te".Historia on osoittanut, ettei kansanryhmien asettamisella vastakkain ole kaunis lopputulos. Vakavaan konfliktiin päädytään, ellei aktiivisesti päätetä toimia toisin kaikenlaista rasismia vastaan.Voi myös olla, että universumi päättää puolestamme. Ehkä vielä nykyisiä kriisejä suurempi globaali ongelma pakottaa meidät kaikki pyrkimään eteenpäin rauhanomaisin, rakentavin ja tietopohjaisin keinoin, kuten Lahti ja Mörttinen kirjoittavat.Kirjoittaja on kiuruvetinen Pohjois-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja (kesk.)