Sivistyskielestä itsestäänselvyydeksi?

J.L. Runebergin aikana suomesta haluttiin tehdä sivistyskieli ja odotettiin innolla ensimmäisen suomenkielisen romaanin ilmestymistä. Runeberg ja hänen seuraajansa nostivat tuotannollaan Suomen ja suomalaiset ihailtujen sivistyskansojen joukkoon. Kansallisromanttisessa liikkeessä on suomalaisen sivistyksen pohja: suomen kieli haluttiin laajasti myös tieteen kieleksi - näin myös kävi. Kansaa tuli sivistää ja sivistyneistöä kansallistaa.Nykyään suomeksi julkaiseminen näivettyy, koska kansainvälistä tutkimusta arvostetaan toisin sanoen rahoitetaan paremmin. Kaikilla tieteenaloilla julkaisun kielellä ei ole niin väliä, mutta esimerkiksi kasvatustieteissä ja yhteiskuntatieteissä kieli on keskeisessä roolissa. Kieli on osa tutkimusta ja on tärkeää, että tutkimustulokset ovat kentän käytettävissä. Runeberg ja kumppanit tiesivät jo omana aikanaan, että kieli on ajattelun, oppimisen ja identiteetin rakentamisen väline sekä vahva vaikuttaja. Siksi haluttiin luoda pohja suomalaiselle kaunokirjallisuudelle ja koulutukselle. Onko tosiaan niin, että nykyään vain englanninkielisellä tutkimuksella on arvoa? Lisäksi tuntuu, ettei akateemisella tutkimuksella ole merkitystä, jos siitä ei ole suoraa taloudellista hyötyä. Onneksi suomalaisella kaunokirjallisuudella menee hiukan paremmin.Jos suomen kielestä on syytä olla huolissaan yliopistomaailmassa, kuinka kieli sitten voi nykyajan koulussa? Lukiossakin saa välillä aika topakastikin perustella opiskelijoille, miksi äidinkieltä opiskellaan. Osa tuntuu ajattelevan, että kyllähän kaikki osaa suomea kirjoittaa ja lukea. Voi kun asia olisi näin. Lisäksi porukka tuntuu jakautuvan koko ajan selkeämmin kahtia: osalta onnistuu tekstin kuin tekstin tuottaminen eri konteksteissa, osa kirjoittaa puhekieltä niin somessa kuin esseessä. Pahimmillaan tekstin tavoite ei ole selvillä edes tekstin kirjoittajalla, saati sitten lukijalla.Lukutaito ei ole mekaaninen taito tuottaa kirjaimista äänteitä, sanoja ja ymmärrettäviä lausumia. Teksteiltä täytyy osata kysyä kysymyksiä ja löytää niihin vastauksia: Mikä on tekstin tavoite? Kuka tekstin on tehnyt ja miksi? Kuka tai mikä tekstistä hyötyy? Mitä jätetään kertomatta? Äidinkielen taito linkittyy vahvasti kriittisyyteen: pitää osata hoksata, milloin meitä yritetään pissiä silmään. Taitava lukija, kirjoittaja ja puhuja on aina etumatkalla verrattuna kaveriin, joka ei pysty kielentämään ajatuksiaan tai huomaamaan olevansa vaikutuksen kohteena.Kieli on siis ehdottomasti yksi demokratian väline. Ilman äidinkielen kunnollista hallintaa, kykyä oikeasti ymmärtää ja kyseenalaistaa lukemaansa, jää yhteisten asioiden ulkopuolelle. Ilman kunnollista kielitaitoa ei välttämättä hallitse edes omia asioitaan. Tällainen henkilö saattaa helposti lähteä yksinkertaisimman ja tunteisiin vetoavimman ajatuksen esittäjän kelkkaan. Tunne ja mielikuva ratkaisevat.Tänään torttukahvien lomassa kannattaa uhrata ajatus tai pari suomen kielelle ja suomenkieliselle kirjallisuudelle. Hyvää Runebergin päivää!

Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 5.2.2018