Tärkeintä on uskaltaa

Olen viime aikoina pohtinut, mikä on kuntapolitiikan ja politiikan ydintä. Miten voisin parhaiten hoitaa omalta osaltani yhteisiä asioita? Olen tullut siihen päätelmään, että tärkeintä on se, että uskaltaa.
Pitää uskaltaa sanoa, jos on eri mieltä. Pitää uskaltaa sanoa, jos on samaa mieltä. Pitää olla rohkeutta puuttua epäkohtiin. Pitää uskaltaa kysyä, jos ei ymmärrä. Pitää uskaltaa sanoa, jos tuntee tulleensa loukatuksi. Pitää olla uskallusta myöntää, jos on ollut väärässä. Pitää olla rohkeutta pyytää anteeksi. Pitää olla uskallusta kiittää. Pitää uskaltaa myös olla hiljaa.
Se, että uskaltaa sanoa, ei tarkoita sitä, että kaiken voisi päästää suustaan ilman suodatinta kenelle tahansa, missä tahansa. Eri mieltä voi olla ilman ivaa, alentuvaa suhtautumista tai mustamaalaamista. Uskaltaminen ei ole toisen loukkaamista, toisen pilkkaamista - se ei ole oman itsen nostamista ja toisten lyttäämistä. Se ei ole suuna päänä olemista, vaan tilan antamista toisille ja toisten ajatuksille.
Se ei ole sitä, että uskaltaa osoitella epäkohtia, vaan se on rohkeutta keksiä niihin ratkaisuja. Se ei ole rohkeutta vaatia ja antaa, vaan se voi olla uskallusta sanoa ei, jos muuta vaihtoehtoa ei ole.
Se on myös rohkeutta visioida tulevaa, vaikka tulevaisuus näyttäisi kuinka hankalalta tahansa.

Teksti on julkaistu Kiuruvesilehdessä Vieraskynä-palstalla 28.11.2018