Uskon uudistukseen

Uudistus aiheuttaa aina vastarintaa. Sellainen uudistus, joka ei aiheuttaisi keskustelua tai ärtymystä ei ole uudistus ensinkään. Uudistus vaatii aina muutosta. Meillä ihmisillä vaan on tapana tykätä asioista sellaisina kuin ne ovat aina olleet. Ongelmineen päivineen.
Vastustaminen voi olla joskus jopa oman edun vastaista, vaikkakin reaktio on täysin luonnollinen, jopa biologinen. Kriittinen suhtautuminen kaikkeen uuteen on pitänyt hengissä. Vasta riskien ja uhkien selvittämisen jälkeen voidaan päästä itse asiaan, eli uudistuksen positiivisiin vaikutuksiin.
Uudistuksella on lähes aina hyvä tahto. Muutosta halutaan, koska on huomattu, ettei jokin asia toimi. Yrityksen ja erehdyksen kautta päästään hyvään lopputulokseen. Mikään tai kukaan ei ole koskaan täysin valmis.
Uudistuksella on aina vastavoima, jolla on muutoksessa tärkeä ja rakentava tehtävä. Hyödyllinen vastavoima on sellainen, joka kirittää maaliin ja esittää kysymyksiä, joita ei ole osattu ajatella. Huono vastavoima ei hyödytä ketään, paitsi vastavoiman omia, valitettavan usein poliittisia tavoitteita. Sen tahtona ei ole parantaa asioiden tilaa, vaan hämmentää ja aiheuttaa kaaosta sekä manata epäonnistumista. Pelottelu ja uhkakuvien maalailu on tehokas keino. Ne vetoavat meidän vietteihimme. Lööppimedia tietää tämän valitettavan hyvin.
Uudistus vaatii tekijöiltään lujaa mieltä ja pitkiä hermoja, mutta myös herkkää korvaa. On jaksettava perustella uudistuksen tarpeellisuutta kerrasta toiseen ja selitettävä juurta jaksain, mistä on kysymys. Joskus on toki nostettava kädet pystyyn: huutolaulantaa ei pidä jatkaa, kun se ei vie asiaa millään tavalla eteenpäin. Jankkaamisen sijaan kuunteleminen kannattaa.
Lisäksi täytyy pystyä tekemään kompromisseja sekä pystyä huomaamaan ja ennenkaikkea myöntämään omat erheensä. Toiselle pitää kyetä sanoa, että hei, olit ihan oikeassa, kiitos kun jaksoit perustella asiaasi. Kuitenkaan omasta agendasta ei pidä luopua vain siksi, että se herättää vastustusta ja keskustelua. Korvanvoidetta pitää myös kestää.
Aina uudistus ei ole hyväksi, vaikka ihmisillä on taipumus uskoa markkinoille tulevan uuden tuotteen olevan parempi kuin vanha. Uutuudessa on oma viehätyksensä. Siksipä takaportti kannattaa jättää auki: jos mennään ojasta allikkoon, osataan sieltä kavuta ylös. Myös uudistuksessa itsessään on muutoksen mahdollisuus.
Kielitieteessä on huomattu, että kieli, joka ei muutu eikä kehity, on kuoleva kieli. Sen käyttöala ei laajene, eikä siihen tule uutta sanastoa. Tämä pätee myös kielitieteen ulkopuolella. Uudistus ja muutos ovat elinvoimaa. Siksi uskon uudistukseen.

Kirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa Alakoukussa 4.5.2018