VAROITUS: kolumni sisältää häpelilemätöntä kepuilua

Aktiivisena keskustalaisena viime viikonlopun sote-uutinen oli odotettavissa. Sipilä ja keskusta toimivat, kuten lupasivat - tulos tai ulos.
Olen puhunut sote- ja maakuntauudistuksen puolesta pitkään. Kuntapoliitikkona olen odottanut, koska saisimme keskittyä oikeasti kunnan asioihin ilman sotemenoja, jotka vuodesta toiseen yllättävät ja vetävät kaupungin tuloksen pitkästi pakkaselle. Kiuruveden kaltaisen kunnan etu ehdottomasti olisi, että sotesta vastaisi koko maakunta, ei yksin Kiuruvesi tai Ylä-Savo. Näillä leveyksillä sairastetaan keskimääräistä enemmän ja huoltosuhde on kaukana isompien kaupunkien luvuista. Näin tasattaisiin menoja isommalle alueelle, ei vain yhden kunnan piikkiin. Ei ole Kiuruveden vika, että kiuruvetiset ovat keskivertoa sairaampia ja iäkkäämpiä - ja hoitoonhan on meidän kaikkien on päästävä tuloista ja asuinpaikasta riippumatta. Kunnan kaikki rahat eivät voi upota soteen, vaan panostusta tarvitaan veto- ja pitovoimaan.
Myös päätöksenteko olisi ollut maakunnassa lähempänä. Moni pelkäsi uudistusta siksi, että palvelut karkaavat kunnista keskuskaupunkeihin. Tämä uhkakuva on varmasti joiltain osin mahdollinen, mutta päätökset olisivat kuitenkin maakuntavaltuutettujen käsissä - asiaa ei ratkaistaisi etelän ministeriöissä eikä puoluekuri pakottaisi oman alueen kannalta huonoihin ratkaisuihin. Päätöksenteko olisi lähempänä meitä ja enemmän meidän käsissämme.
Nyt oppositionkin on pakko alkaa miettiä konkreettisia toimia soten ja koko Suomen eteenpäin viemiseksi. Torppaamisen, vastustamisen ja kaatamisen aika on ohi. Niillä keinoin ei saada oikeasti aikaiseksi yhtään mitään. Nykymallissakaan rahat eivät riitä, puhumattakaan jos terveyskeskusmaksut poistettaisiin.
Odotan innolla tulevien viikkojen tapahtumia. On mielenkiintoista nähdä, mikä on suomalaisten tahtotila - halutaanko jatkaa pitkään valmistellun maakuntamallin pohjalta vai lähdetäänkö esimerkiksi kohti viiden erityisvastuualueen (ERVA) mallia. Jälkimmäisessä on kyyti kylmää kiurukkaille.

Kolumni on julkaistu Kiuruvesilehdessä keväällä 2019.