Viimeinen valitusvirsi

Olen viime aikoina pohtinut ja moneen kertaan ääneenkin ihmetellyt, millaisen vastuun Suomen johto on sälyttänyt talouspungelmien kanssa painiskeleville kunnille, kun sote-ratkaisut siirtyvät ja siirtyvät. Erityisesti pääministeripuolueella ei tunnu olevan minkäänlaista kiirettä tuoda soteen ratkaisuja. Erilaisiin hankkeisiin varattu muutaman miljoonan tukipaketti maakuntaan ei välttämättä vie asiaa puusta pitkälle.
Kunnissa ja kuntayhtymissä päätöksen tekijöinä on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja haluavat omien päivätöidensä ohella olla yhteiskunnalle hyödyksi. On väärin, että soten vastuunkantajina toimivat kuntapäättäjät, vaikka soteen liittyvät ratkaisut tulisi tehdä suuremmalla pensselillä ja laajemmalla näkökulmalla. Sote ei korjaudu, jos jokainen kunta tai kuntayhtymä piipertelee ratkaisunsa omin päin ja keskenään. Jos rahaa ei kertakaikkiaan ole, palvelut vähenevät ja keskittyvät. Virkamiehistön ehdotukset eivät juuri sisällä muita säästöjä tuovia ideoita, valitettavasti. Kuntien vastuuttamista valtion tasolla usein perustellaan sillä, että kunnissa on paras tietämys. Varmasti näin osittain on, mutta kun rahaa ei ole, niin rahaa ei ole.
Lisäksi moni kuntalainen kokee, että palveluita leikkaa ja veroprosenttia nostaa kuntapäättäjä. Näin toki onkin, mutta tilanne on epäreilu. Ei yhtään lohduta, että melkein kaikki kuntapäättäjät ja kunnat ovat samassa veneessä. Joidenkin kaavailemat kevytkunnat eli "kuntaset" eivät ole ratkaisu - se on askel kohti vieläkin voimakkaampaa alueellista eriarvoistumista.
Tämänhetkinen tilanteessa on paljon ristiriitoja ja kysymyksiä. Mitä lähipalvelu todella tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että terveyskeskukseen on vaikkapa 40 kilometriä taajamasta? Moni kansanedustaja ja kuntapäättäjä on luvannut taata hyvät lähipalvelut. Mitä niihin sitten oikeasti kuuluu? Ovatko vaikkapa enska, röntgen tai neuvolalääkäri lähipalveluita? Riittääkö reuna-alueille etälääkäri, jos muuta ei ole ja keikkalääkäri on liian kallis?
Soten virkamiehistön ja kuntalaisen näkemykset edellisten kysymysten vastauksista poikkeavat vahvasti toisistaan. Välissä rimpuilee päättäjä, jolla ei tunnu aidosti olevan vaihtoehtoja - paitsi veroprosentin nostaminen ja kunnan alijäämän kasvattaminen, jotka eivät ole todellisia ratkaisuja, vain sen siirtämistä.
Hoitajamitoituksen nostaminen 0,7:ään kuuluu tämän hallituskauden tavoitteisiin. Tavoite on hieno ja tärkeä, mutta miten se oikeasti onnistuu? Hoitoalan kaavailemat ja toki ansaitsemat palkankorotukset lisäävät henkilöstökuluja ja valitettavasti taitaa olla niin, ettei Suomesta tällä hetkellä löydy riittävästi tekeviä käsiä. Mistä siis rahat ja osaavat tekijät?
Ratkaisua kasvaviin sotemenoihin ja korkeaan huoltosuhteeseen tarvitaan nyt kipeästi ja mielellään laatikon ulkopuolelta. Digitaalisuuden ja muun teknologian hyödyntämisessä ollaan auttamatta takamatkalla.
Tiedän, että kirjoituksestani paistaa läpi voimakas turhautuminen. Asiat eivät varmastikaan ole ihan näin huonosti, mutta itseäni ja aika montaa kollegaa tuntuu painavan melkoinen voimattomuuden tunne sotesopan ympärillä. Täytenee kuitenkin vain toprakasti kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.

Kolumni on julkaistu Iisalmen Sanomissa 6.11.2019