"Voi kumpa ei koskaan enää!"

Kiuruveden Lottaperinneyhdistys pyysi lukiolaisia mukaan hankkeeseen, joka huipentuu keväällä näyttelyyn Kiuruveden kulttuuritalolla. Suomen Lottaperinneyhdistyksen yksi tavoite on tietojen siirtäminen sukupolvelta toiselle ja sukupolvien yli. On kunnia, että pääsimme luovan kirjoittamisen ryhmän kanssa miettimään kysymyksiä ja haastattelemaan pariakymmentä pikkulottaa. Olipa joukossa pari varsinaista lottaakin.
Lukiolaisten tehtävä oli kirjoittaa jokaisesta pikkulotasta tarina. Haastattelut kestivät tunnista puoleentoista ja jättivät varmasti syvän muistojäljen meihin kaikkiin. Haastattelut olivat vahvasti elämänmakuisia: välillä naurettiin, välillä itkettiin ja usein lopuksi halattiin. Monenkaan pikkulotan elämä ei ollut helppoa, ja siksi kertominen ja kuuleminen on tärkeää.
Viimeiset hetket muistojen keräämiselle ovat nyt. Mummoni oli lotta ja tapasi ukkini sota-aikana rintamalla. Kihlajaiskuvassa mummollani on Lotta-puku. Emme ehtineet paljoa sota-ajasta keskustella ja siksikin nämä haastattelut olivat henkilökohtaisesti erittäin merkityksellisiä.
Pikkulotat olivat sodan syttyessä tyypillisesti 8-16-vuotiaita. Muutama nuorempikin on päässyt siskon tai äidin mukana toimintaan. Moni joutui vastuullisiin ja vaikeisiin tehtäviin todella nuorena: reilusti alle kymmenvuotiaat ovat kuljettaneet lehmiä laitumelle, vahtineet ja ruokkineet nuorempia sisaruksia, olleet kunniavartiossa sankarihautajaisissa ja vähän vanhemmat toimineet jopa ilmavalvontatehtävissä.
Eikä työn tekeminen ole suinkaan sotaan loppunut. Apuna on oltu sotien jälkeenkin, varsinkin jos perheen miehet olivat kaatuneet tai haavoittuneet rintamalla. Työ jatkui myös nuorena aikuisena, kun Suomea jälleenrakennettiin. Oli navetta, lapset ja mahdollisesti vielä kolmas työ.
Erityisen sydäntäsärkeviä olivat evakoiden kertomukset. Kun kiireellä lähdettiin, lehmät jäivät navettaan ja koira asemalle. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, sillä mukaan sai ottaa vain päällysvaatteet. Kaikkialla evakoiden vastaanotto ei ollut lämmin: pieniä lapsia ryssiteltiin ja kiusattiin rankasti koulussa. Silti oltiin kiitollisia kaikesta avusta, mitä saatiin.
Moni haastateltava on elänyt omia muistojaan ja pelkojaan uudelleen Venäjän hyökkäyssodan alettua. Yksi yhteinen toive haastateltavilla oli: etteivät uudet sukupolvet koskaan joutuisi kokemaan sotaa.
Kirjoittaja on maakuntahallituksen puheenjohtaja (kesk.) ja Kiuruveden lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori